a) Lihakeitto näytti erittäin maukkaalta. Tarjoilija hymyili ja lähti pois. Emil hörppi keittoa, se maistui lempeän lihaisalta. Hetken kuluttua Emil huomasi yksinäisen miehen tuijottavan häntä. Emil vilkaisi tätä kohti, mies jatkoi piinaavaa tuijotustaan.
"Mitä ihmettä sinä nuori poika teet täällä yksinäsi", kysyi mies hetken kuluttua. Emil oli vaiti vähän aikaa, sitten hän rohkaistui vastaamaan. "Äiti on töissä, hän siivoaa virastotaloa, minä olen sen ajan aina täällä, kuppilassa."
Tarjoilija tuli hakemaan Emilin lautasen ja Emil nousi pöydästä lähteäkseen. "Älä mene vielä!" mies huikkasi. "Unohdit lompakkosi!" hän jatkoi. Emil ei sanonut mitään. Otti lompakon ja käveli pois. Ulkona satoi taas kaatamalla. Pian tarjoilija juoksi Emilin perään. Hän oli nuori Emilin ikäinen tyttö. Hänellä oli tummatukka ja pisamia. "Mentäisiinkö samaa matkaa?" tyttö kysyi hymyillen. "Mennään vaan", Emil tokaisi. Yhdessä he kulkivat kotiin. Emil tunsi itsensä onnelliseksi.
131 sanaa
b) Sanalista: Lappeenranta, Valtakatu, Lokakuu, pitsa, Anna Eriksson ja murmeli.
Oli synkkä lokakuun ilta, Irmeli istui yksin huoneessaan. Yhtäkkiä kännykkä piippasi. Viesti tuli Jonathanilta. "Nähtäisiinkö tänään murmelini?:)". Irmeli hymyili. Jonathan sai hänet aina hyvälle tuulelle.
Jonathan ja Irmeli sopivat tapaavansa Valtakadun pizzeriassa, kuudelta. Jonathan oli odottanut Irmeliä jo 10 minuuttia. "Anteeksi rakas, bussi oli myöhässä", kuului Irmelin ääni. "Ei haittaa, tilasin meille kinkkuananaspitsat", Jonathan sanoi, samalla halaten Irmeliä.
Jonathan tunsi itsensä surulliseksi, hänellä oli kerrottavaa Irmelille. "Irmeli, kuule, tiedäthän että rakastan sinua", Jonathan aloitti. "Mikä on?" huolestui Irmeli. "Vanhempani saivat töitä Tukholmasta, he haluavat että muutamme sinne, kaikki sukulaisemmekin ovat siellä", Jonathan sanoi apeana. "Oletko tosissasi?" Irmeli vastasi itkua pidätellen. Jonathan ei voinut sanoa mitään, hän tunsi suuren tuskan sisällään. Irmeli jäisi Lappeenrantaan, eivätkä he näkisi miltei koskaan. Suhde ei voisi jatkua.
Irmeli itki sydäntä särkevästi. "Minun on mentävä", hän sanoi ja lähti pois. Irmeli ei tiennyt mitä tehdä. Hän meni kotiin ja laittoi Anna Erikssonin levyn soimaan. Kappale Kaikista kasvoista sopi täydellisesti tilanteeseen.
Puhelin soi, se herätti Jonathanin. Soittaja oli Irmeli. "Anna anteeksi rakas, ymmärrän, että sinun on mentävä, mutta lupaan etten unohda sinua ikinä", Irmeli sanoi. Seuraavana aamuna Jonathan lähti. He eivät tavanneet enää koskaa, mutta elivät toistensa muistoissa ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti